#167: Jarrut hukassa

Tällä viikolla Hampan kanssa on ollut jarrut hukassa ja ollaan menty vähän reippaasti. Keskiviikkona ja eilen lauantaina kun olen sillä mennyt niin ollaan keskitytty vähän purkamaan sitä energiaa, eli ei olla keskitytty tekemään mitään erikoisempia tehtäviä. Ryskyn kanssa ollaan otettu rauhallisesti, torstaina sen kanssa mentiin käyntiä ja ravia. Mutta oltiin eri kentällä kuin yleensä, niin näki muutaman mörön, silti säikähti vaan kerran. Pakkaset on tainnut lisätä vähän molempien heppojen energiatasoa (etenkin Hampan), mutta on se kiva että omalla moottorilla liikkuu! :D



ke 31.1 Hampalla

Aloitettiin käynnissä volteilla molempiin suuntiin ennen ravailua, mutta pien otettiinkin jo ravi mukaan. Ensin otettiin ravia vasempaan muutama kierros ja sitten oikeaan lisää kierroksia, jotta saatiin vähän puhtia pois. Ravattiin lähinnä uralla, koska siinä oli tasaisinta. Otettiin välikäynnit ennen kun siirryttiin seuraavaan juttuun.

Kun oltiin sitä puhtia saatu vähän pois niin siirryttiin työstämään käyntiä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin mentiin kaksi kertaa kolmikaarinen kiemuraura ilman kaarten sisään tehtyjä voltteja, jotta saatiin vähän hahmotusta reitistä. Sitten vielä 3 kertaa volteilla kaarien sisään. Hamppa malttoi, taipui, liikkui ja asettui hyvin. Käveltiin tässäkin välissä vähän välikäyntejä pitkin ohjin.

Lopuksi otettiin lisää ravia molempiin suuntiin ennen kun jäätiin kävelemään kunnon loppukäynnit. Vaikka Hampalla oli virtaa niin liikkui silti hyvin, varsinkin kun malttoi.

tässä teille vielä videota, joka on otettu lopusta. (C)äiti



1.2 Ryskyllä

Tosiaan, torstaina oltiin eri kentällä mitä normaalisti, joten nähtiin vähän mörköjä. Mutta silti käyttäytyi fiksusti, kerran säikähti vähän enemmän. Askellajeina oli käynti ja ravi. Rysky oli pirteä ja liikkui etenkin ravissa hyvin!

Aloitettiin käynnissä tekemään voltteja ja ympyröitä, joilla vähän asettelin ja taivuttelin Ryskyä. Tehtiin niitä molempiin suuntiin. Otettiin parin kierroksen jälkeen myös pohkeenväistöt mukaan ja Rysky väisti hyvin.

Seuraavaksi jatkettiin raviin siirtymillä vasemmassa kierroksessa. Pidennettiin siirtymiä koko ajan sen verran, että sitten ravattiinkin jo pitkät sivut. Vaihettiin suuntaa ja siirryttiin oikeassa kierroksessa ravaamaan keskiympyrällä ennen kun otettiin kunnon loppukäynnit. Rysky oli tosi hyvä ja liikkui etenkin ravissa hyvin!!

video otettu lopusta, (C) äiti


3.2 Hampalla

Hampalla oli paljon virtaa, joten pyrittiin vähentämään sitä. Alkuun käveltiin alkukäyntien jälkeen hetki ennen kun otettiin ravia. Ravi oli isoa, liidokasta ja aika eteenpäin pyrkivää. Selässä sai tehdä töitä, että ravia sai maltilliseksi. Ravailtiin ympyröitä molempiin suuntiin ennen kun aloitettiin käyntityöskentely.

Käynnissä oli aika malttamaton, mutta kun malttoi niin saatiin ihan  hyviäkin pätkiä. Tehtiin paljon pysähdyksiä ja siirtymisiä. Otettiin kaikki askellajit ja voisi sanoa, että tällä kertaa liikkui käynnissä parhaiten. Mutta aina ei mene ruusuilla tanssiessa, tällä kertaa meni pikemminkin ruusuilla kiitäessä. Ens viikolla saadaan vähän jotain erilaista kun päästään tunnille opettajan silmän alle ratsastelemaan, can't wait!

tässä vielä videota (C)äiti, tästäkin huomaa miten paljon toinen olisi halunnut mennä. Video lopusta ja loppuraveista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#191: Koulukiusaaminen

#163: Käyntityöskentelystä hauskaa!

#228: Ratsastuskoulu vs.vuokrahevonen