#190: Koulurataharkoissa 17.6 Ryskyn kanssa

Viimeviikon sunnuntaina 17.6.2018, herätyskselloni soi 6.00. Makoilin sängyssä tovin, söin, valmistauduin, pakkasin kamat ja käynnistin skootterin. Kohti tallia matkani alkoi hyvissä ajoin 7.35. Ajelin rauhassa ja tallille saavuin 7.50. Kävin hakemassa Ryskyn sisälle harjausta varten. Puunasin Ryskyä reilu puoli tuntia, kunnes se alkoikin näyttämään ihan puunatulta. Kello alkoi olla 8.20, jolloin pakattiin kamat autoon, sen jälkeen rauhassa puolelta heppa ja matka alkoi kohti Nurmijärveä.

Nurmijärvellä, paikan päällä oltiin ysin jälkeen, ja selkään piti nousta kymmeneltä, joten siinä oli aikaa kerrata rataa ja chillailla.


Kello oli 9.45, kun heppaa laitettiin kuntoon, oltiin otettu se siis ulos hieman aiemmin. Selkään nousin pian ja käveltiin jonkin aikaa Ryskyn kanssa alkukäyntejä pihatiellä odottaen maneesin pääsyä. Klo 10.00 päästiin maneesiin verkkaamaan, jossa verkka-aikaa oli 20min. Rysky tuntui reippaalta verkassa, ja liikkui ihan hyvin. Olin itte vähän jännityksen vallassa, joten tein paljon voltteja ja ympyröitä, mulla ei ollut mitään suunnitelmaa. Otettiin siirtymisiä ja pysähdyksiä, mentiin ravissa ja laukassa kokorataleikkaat, kerran käytiin keskihalkaisijalla. Sain Ryskyn ihan hyvin kyllä vertymään. Klo 10.20 verkka-aika loppui ja pääsin odottelemaan, koska mua  ennen meni kaksi ratsukkoa.

Ja sitten...kuulutettiin mut ja Rysky....

Mitä itte muistan radasta, niin se meni hyvin. Lopputervehdykseen kun tultiin, olin tosi tyytyväinen ja ilonen siitä, että selvittiin. Olin ollut viimeeksi kouluaitojen sisäpuolella vuonna miekka ja kilpi.

Ja tässä te näette meidän arvostelu paperin:
(kuvaa klikkaamalla näet sen isompana)
Tuohon ei laskettu pisteitä tai prosentteja, mutta Ryskyn omistajan laskettuna prosentteja tuli ~63,4%

Mun radan jälkeen oli ratsastajan vaihto ja Rysky pääs verkailee maneesiin toista rataa varten. Mä menin vaihtaa kamat ja siis mun kädet ihan täris sen suorituksen jälkeen. Nappasin mun vesipullon ja menin maneesille kattomaan verkkaa. Tää toinen verryttely, jossa Rysky oli kesti myös 20 minuuttia (klo 10.40-11.00). Istuskelin, tutkin mun paperia ja kattelin suorituksia. Kun Rysky oli mennyt, se käveli loppukäynnit ja sitten se pääsi syömään kun kamat otettiin pois.


Syöttelin Ryskyä, mentiin ympäri pihaa syömässä. 11.50 loppui harkat, johon asti me odotettiin ennen kun voitiin lähteä. Joskus 12 maissa lähdettiin kohti Ryskyn kotitallia, jossa sitten hoidettiin heppa ja varusteet. Rysky pääs sitten syötyään laitsalle.

Oli kyllä ihan mahtava kokemus, vaikka mua jänittikin paljon! Oon kyllä tosi kiitollinen, että pääsin kokeilemaan ratsastusta tutun kentän ulkopuolella!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#191: Koulukiusaaminen

#163: Käyntityöskentelystä hauskaa!

#228: Ratsastuskoulu vs.vuokrahevonen