Rakkaat Nelijalkaiset

Toukokuussa on ollut sitä jotain. Tuntuu, että parissa viikossa olen ottanut harppauksen kouluratsastuksessa. Olen myös oivaltanut, että miten paljon oma istunta ihan oikeasti vaikuttaa hevoseen. Täytyy olla jämäkkä, mutta rento. Ei voi puristaa pohkeilla tai istua kyyryssä. Myös oma arkkiviholliseni, katse, on jo menossa parempaan suuntaan. Edellisen virkkeen alku kuulosti kieltämättä hieman erikoiselta, eli sillä tarkoitin sitä, että vuosikaudet olen katsellut sinne hevosen niskaan ratsastaessani. Kun katse on niskaan (eli hieman alaviistoon) se vaikuttaa kaularankaan, joka vaikuttaa koko muuhun selkärankaan ja lantioon. Lantio taas vaikuttaa jalkoihin ja niin edespäin.      Itsekriittisyys kehittää, mutta liian itsekriittinen ei saa olla. Oma sopiva itsekriittisyyteni on johtanut mua muokkaamaan omaa istuntaa kohti oikeaa. Olen saanut hyvän opetuksen, mahtavan hevosen ja uusien saappaiden (heh) yhteen sattumasta paljon inspiraatiota ja motivaatiota kouluratsastusta kohtaan. Ehkä tä

Tänään tein jotain poikkeavaa, nousin kahdeksalta ylös. Miksi näin? Piti lähteä tallille, jotta pääsee kisoihin mukaan! Lähdin siis kisahoitajaksi Stall Sandbackenin kisoihin. Vrt:ltä lähdettiin 8 hevosen voimin kisaamaan ja hyvin meni! Kaikki ratsastivat hyvät radat ja sijoillekkin päästiin. Heräsin siis kahdeksalta, tallilla olin yhdeksältä. Kisapaikalle vietiin heppoja traikulla, johon  mahtui aina 2 hevosta, eli tarikulla piti mennä 4 kertaa, pääsin 3.kerralla kyytiin kisapaikalle. Lähdettiin tallin pihasta noin puoli kymmenen. Ennen kymppiä olin kisapaikalla ja ekana sain odotella Balleriinan kanssa, että viimeinen traikku tulee ja kamat saa niille hepoille päälle, jotka menevät ensin. Ratsukot osallistuivat luokkiin 60cm, 70cm ja 80-90cm.    Kun vika traikku oli tullut, ratsastajat kävelivät rataa, laitettiin kamoja, kunnes oli aika lähteä osan verkkaamaan. 10.52 oli jo 60cm luokka käynnissä. Siihen luokkaan osallistui tallilta 4 ratsukkoa. Kaikilla oli hyvä ja siisti rata

Tiedättekö, miten ihana aurinko onkaan. Se on lämmin ja valoisa. Se saa sinut tuntemaan lämpöä ja iloa ja sitä, että sinusta välitetään. Minulle ei enää suljeta silmiä. Minua ei enää kohdella kaltoin. Sellainen tunne minulla on. Voimavarani alkavat palata ja tunnen olevani voimakkaampi kuin koskaan. Tunnen olevani elossa. Tunnen olevani rakastettu. Tunnen, että kaikki on hyvin. Ehkä iloisinta on se, että sain ihmisen. Ihanan huolehtivan ihmisen. Hänellä on pehmeä ääni kastanjanruskeat hiukset ja lempeät silmät. Tosiaan, hän oli yksi niistä ihmisistä jotka pelastivat minut. Voisin siis sanoa, että hän on suorastaan enkeli. Kun tulin tarpeeksi hyvään kuntoon minut siirrettiin kotimaastani Latviasta Viroon. En toki itse huomannut mitään eroa, mutta sen ihmiseni, Jennyn, puheista erotin. En ymmärrä hyvin hänen puhettaan, mutta nimeni kyllä tunnistan. Olen siis tällä hetkellä nauttimassa vihreästä maukkaasta ruohosta isolla laitumella muun muunkin lajitoverini kanssa. Olen majaillut tällä