#208: Me laukattiin!
En itke ikinä hevosen selsässä. Aiemmin huimat kaksi kertaa on kyynel valunut poskea pitkin, mutta tänään oli kolmas kerta. Ensimmäinen kerta oli syyskuussa vuonna 2017, kun Doriksen kuntoutuksessa päästiin eteenpäin eli laukkaamaan. Vaikka olinkin miljoona kertaa aiemmin laukannut Doriksella tunnilla, pellolla, estekisojen kunniakierroksella, niin silti jotenkin olin niin onnellinen. En tiedä miksi. Toisella kerralla ei ollut onnen kyyneleet kyseessä vaan ihan suru. Olin tehnyt päätöksen, että lopetan Ryskyn vuokrauksen, joten itkin alkukäynneissä ennen kun päätin ryhdistäytyä, ottaa ohjat käteen ja ratsastaa. Se oli vaikea päätös ja osittain myös tyhmäkin. Kantapään kautta opin, että mun paikka on Ryskyn selässä kouluratsastuksen parissa. Ja kolmas kerta oli tänään. Poskelleni vierähti muutama onnen kyynel kun siirsin Hampan laukasta raviin.