Rakkaat Nelijalkaiset

Verta, hikeä, kyyneleitä...  Hiekkaa, puomeja, laukkasuoria... Iloa, onnistumista, naurua... Loputtomia kesäiltoja ja kylmiä harmaita syyssateita... Päiviä ja öitä, viikkoja ja kuukausia... Vuosi 2019 paketissa, ihan loppusuoralla. (c) Kaisa.N.

Moi! Pakkanen tuntuu kiristyvän päivä päivältä. Vaikka välillä käykin sää plussan puolella, tuntuu silti, että pakkasta on ilmassa. Monena päivänä on keikuttu plussan ja miinuksen välimaastossa. Positiivista on, että kenttä on tosi hyvässä kunnossa, ja siinä on myös mukava mennä pikku pakkasellakin. Lähipäivinä sää on ollut asfalttiteiden kannalta aika hurja, luistimet olis voinut kaivaa kaapista esille. Mutta mikä näitä kaikkia siis yhdistää? No se, että ne kuuluvat Suomen talveen. Olisihan se ihan kiva, jos sitä luntakin tulsi! :D

Voisin väittää, että kenelläkään ei ole täysin identtistä arkea kenenkään toisen henkilön kanssa. Olemme kaikki persoonia, joilla kaikilla on omat rutiinit. Yhdellä voi olla erittäin vakiintuneet rutiinit, toisella taas joustavat. Luokittelen itseni puoliväliin. Aamurutiinini ovat vakiintuneet, samoin koulurutiinit. Koulussa tosin jaksot vaihtuvat eli lukuaineet vaihtuvat, mutta niistä saa muokattua oman rutiinin helposti, koska siihen olen tottunut. Vapaa-ajallani on suuripiirteiset rutiinit: ruoka, urheilu, talli, iltapala, opiskelu ja niin edelleen. Itselleni on tärkeää vapaa-ajalla tehdä koulujutut tarkasti (kröhöm, voisin jopa sanoa, että olen hyvin opiskeluorjentoitunut... :D) ja joskus karsin bloggaamisen ja valokuvauksen ohella myös tallista. Syyskuun puolestavälistä alkaen päätin kokeilla ihan uutta tapaa yhdistää opiskelu ja talleilu. Päätin opetella laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja järjestämään asiat niin, että käytän ajan hyödyksi ja ehdin tehdä kaiken mitä sin

Huh! Eilen tallille lähtiessäni ajattelin, että mulla varmaan neljä tuntia menee, korkeintaan viisi. Toisin kävi, aika kului kuin siivillä ja huomasin olevani puoli yhdeksän kieppeillä kotona ja ennen kahta olin tallille lähtenyt. Aikaa kertyi huimat 6,5 tuntia kahden hevosen parissa! Flinkurin kanssa maastoiltiin ja pyörähdettiin kentällä, Hampan kanssa puolestaan pidettiin 1,5 tunnin kestoiset hikitreenit puomeilla ja kavaleteilla!

Tällä viikolla radiosta kuulin hyvän ilmiasun. "Kehumme paljon muita ihmisiä, mutta mitä jos hetkeksi pysähtyisimme kehumaan itseämme", suurin piirtein noin se meni. Ja se sai ajatukseni virtaamaan. Oivalsin, että hirveästi toisten ihmisten kehumisen lisäksi vertailemme itseämme toisiin ihmisiin. Sama pätee ratsastuksessa, vertaamme omaa ratsastustamme jonkun toisen ratsastukseen, ja vieläpä sellaiseen ratsastajaan, joka tyyliin on ollut hevosen selässä ennen kuin on osannut kävellä. Miksi meidän pitää verrata itseämme muihin ja ratsastustamme muihin ratsukoihin?

Heippa, pitkästä aikaa! Aika on jotenkiin vain lentänyt siivillä ja vuorokautena tunnit ovat loppuneet kesken, vaikka itselleni olenkin kovasti luvannut etteivät kaikki muu veisi aikaa pois bloggaamisesta. En ole aikoihin jakanut kunnon kuulumisiani tänne, joten nyt olisi vissiin korkea aika! Mitä mä olen tehnyt ja miten heppojen kanssa on mennyt kaksi viimeistä kuukautta? Kuva (C) Annika.N

Ratsastus on harrastus, jota voi toteuttaa monella eri tavalla. Voi ratsastaa ratsastuskoulussa vakiotunnilla kerran viikossa tai useammalla eri tunnilla parikin kertaa viikossa. Voi olla, että jollain on oma, ylläpito- tai vuokrahevonen. Näiden vaihtoehtojen lisäksi voi olla liikutushevonen, tai hevonen itsellään leasing-sopimuksella. Tässä postauksessa käsitellään ratsastusta harrastuksena tarkastellen ratsastuskoulun ja vuokrahevosen eroavaisuuksia sekä yhtäläisyyksiä. Aarne, elokuu 2018, Vihdin Ratsutallilla. / (C)Loti.N

Yön pimeinä tunteina sitä miettii vaikka ja mitä, varsinkin jos ei millään meinaa uni tulla. Lähiaikoina itse olen paljon päässäni pyöritellyt Dorikseen liittyviä asioita. Havahduin siihen, etten ole kirjoittanut mitään ihan kunnon postausta Doriksesta, paitsi silloin joulukuussa 2017 itkun partaalla sen muistopostauksen, joka ei ehkä kuitenkaan tee oikeuksiaan Doriksen muistolle, ottaen vieläpä huomioon sen seikan kuinka tärkeä oikeasti se hevonen oli mulle. ♥️

Sydän pamppailee rinnassa ja perhoset lentävät mahassa. Syvä uloshengitys hermojen rauhoittamiseksi, käden kohotus, pillin vihellys ja laukannosto. Rytmin laskeminen, ponnekas laukka ja katse ensimmäiselle esteelle. Pian perusradan viimeinen este on ylitetty puhtaasti ja hienolla hypyllä, radan toisessa vaiheessa, uusinnassa, alkaa adrenaliini kunnolla virtaamaan. Radan jälkeen muistaa taas hengittää, sisään ja ulos. Kuva (C):Kaisa N.

Kesän alussa Summer Bucket Listiä suunitellessani halusin haastaa itseni ja toteuttaa pitkäaikaisen unelman. Pitkään olen haaveillut kaulanarulla ratsastamisesta. Netsissä on vaan niin paljon upeita videoita aiheesta, hypätään esteitä ja tehdään laukanvaihtoja. Eniten jutussa kiehtoo vapaus ja vapauden tunne. Koko kesä ollaan tehty Ryskyn kanssa töitä tämän unelman eteen.       Aloitettiin siitä, että Rysky ei suostunut pysähtymään, saatika edes kävelemään pitkin ohjin uralla pysyen. Maastakäsitteyllä ja hitaasti etenevillä tehokkailla kaulanarutreeneillä ollaan päästy tähän pisteeseen. Viimeviikon sunnuntaina vihdoinkin kova työ palkittiin ja onnistuneesti ratsastimme pelkällä kaulanarulla.

Moikka! Pitkään mietin, että millaiset hevosaiheiset kuvaukset keksisin ja yksi päivä hehkulamppu pääni yläpuolella syttyi. Päätin käyttää hyödykseni kaapissani lojuvia satulahuopia ja tänään sitten vihdoin toteutin nämä hauskat kuvaukset, jossa mallina toimi Hamppa ja teemana oli löytää Hampalle uutta tyyliä, teimme siis Hampan makeoverin! Samalla iskettiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, nimittäin kuvasin tänpäiväsestä tallipäivästä MyDay:n YouTubeen!

Viimeviikon sunnuntaina oltiin Ryskyn kanssa taas hurjia ja mentiin pitkästä aikaa puomeja! Tällä kertaa ei ylitelty vain yhtä tai kahta puomia rauhallisessa ravissa, vaan ylitettiin kolme lyhyttä puomirataa laukassa! Saatiin samalla yksi Summer Bucket List'in kohta suoritettua! :D

Kuin kuuta nousevaa oon odottanut pitkään, että pääsen mökille. Vihdoinkin mökkireissu toteutui alkuviikosta tällä viikolla. Mökkeiltiin siis äitin, siskon ja muutaman koiran kanssa maanantaista keskiviikkoon. Vaikkei meidän mökki sijaitsekaan järven rannalla, se ei ole ikinä haitannut, nimittäin siellä vallitsee oma ihana fiilis kuin kotona. Yksi parhaimmista jutuista oli, että mökkinaapurin hepat, Seppo ja Lifti, olivat siinä laitumella ja niitä pääs helposti rapsuttamaan. Muutenkin oli ihan unelmaa aloittaa aamu sillä, että söi aamupalaa ulkona ja katseli laiduntavia hevosia.

Viikonloppuna oltiin Hampan kanssa pitämässä hauskaa pellolla! Ihana Kaisa oli kuvaamassa, joten tässä postauksessa on nähtävillä paljon peltokuvia, nauttikaa! :D

Ilman kuolaimia mentiin Hampan kanssa ensimmäisen kerran 23 päivää sitten. Näiden 23 päivän aikana Hampalla olen ratsastanut viisi kertaa, jos ensimmäistä kertaa ei lasketa. Ollaan monipuolisesti menty maastossa ja kentällä. Miten on meillä homma alkanut rullaamaan? Mitä hyviä ja huonoja puolia on astunut esiin verrattuna kuolaimeen sileällä ja maastossa?

Tuttua reittiä pitkin ratsastettiin pururadalle. Sää oli mitä parhain, ihanan lämmin, mutta aurinko ei paistanut liian paahtavasti. Pururadalle tultaessa käännyttiin myötäpäivään, vasemmalle. Jatkettiin  eteenpäin, kunnes tuttu tie lähti pururadan vierestä metsään. Tietä pitkin jatkoimme ja tien edetessä saavuimme metsäpolulle, joka pian leveni. Tuolla metsässä oltiin maastoiltu aiemmin muutamaan otteeseen, ja päätimme lähteä tutkimaan erästä kartasta katsottua polkua...

Kun kuolaimella on ratsastanut yli 8 vuotta, toki satunnaisia kertoja harvakseen ratsastanut ilman kuolainta, on kädetön fiilis. Itse myönnän, että sorrun siihen huonoon tapaan, että ratsastan enemmän kädellä kuin jalalla. Kuolamiet siellä suussa ovat tuki ja turva, tuntuma. Kun ne kuolaimet otetaan pois, ja vaihdetaan tilalle hackamoret, kuolaimettomat suitset, miten se ratsastus sitten sujuu?

Kevät tuli nopeasti, ja niin tuli myös ihana kesä! Lämpöä ollaan jo saatu tässä toukokuun puolella rutkasti. Nyt lähipäivinä on kylmää ja sadetta pukannut, mutta se toisaalta oli odotettavissa.    Musta ei ole täällä blogissa mitään kuulunut. Voisin jopa kuvailla mun blogia tällä hetkellä aavekaupungiksi, sellaiseksi, jollaisia on aina villen lännen elokuvissa ja jossa sellanen risupallo pyörii tuulen mukana havainnollistamassa haukan kirkaisun kanssa yhdessä kuinka autio kaupunki onkaan.

Moikka! Pitkästä aikaa kunnon ratsastuspostaus, kieltämättä ehkä jopa vähän nostalgista! Menin suoraan koulusta tallille ja vuorossa oli molemmat hepat ja olin jo vähän suunnitellut, että molempien kanssa mentäisiin puomeja ― enemmän tai vähemmän! Sadetta oltiin luvattu, mutta muutama tippa tuli ja muuten paistoikin ihana aurinko. Otin myös pitkästä aikaa kamerankin mukaan tallille ja sain napattua kivoja kuvia! Miten meillä sitten heppojen kanssa oikeen meni ja mitä me tehtiin?

(C)Kaisa.N Miten tästä niin henkeen ja vereen olevasta esteratsastajasta muuttuikin kouluratsastusta hioava kuski?  Onko kyse hevosista, motivaatiosta vai kenties siitä, että itsesuojeluvaisto on kummallisesti kohdannut aivoni? Mitä oikein kävi? Entä mistä kaikki oikein alkoi?

Ihana kevät, vihdoin se on täällä! Talvi alkaa olemaan jo selätetty ja kirjoittaja täältä ruudun toiselta puolelta alkaa heräämään talviunilta. Itse huomaan, että alan olemaan paljon pirteämpi kun valoa tulee lisää ja illat alkavat olemaan valoisempia. Kevät tarkoittaa sitä, että pian on kesä. Sitä ennen saadaan nauttia, kun lumi kaikkoaa ja kaikki alkaa uudelleen kasvaa. Jää sulaa ja aurinko alkaa jälleen paistamaan. Kevät tuo uusia tuulia, myös blogiin, mutta mitä?

Kaikki tämä alkoi Facebookista. Hampan kohdalla elokuussa 2017, Ryskyn kohdalla ihan loppuvuodesta 2017. Miten meidän tarinat ovat saanet alkunsa ja miten ne ovat edenneet?

Perjantaina oli kaunis talvinen auringonpaiste, jossa oli jo vähän vivahteita keväästä. Kevät on ihana vuodenaika, kun näkee miten kaikki ympärillä alkaa taas kasvamaan ja kukoistamaan. Ja ihanan sään ansioista otin kameran mukaan tallille. Kaunis sää ja kamera on siitä erinomainen yhdistelmä, että lopputulos on kaunis! Tässä postauksessa on teille perjantain kuvausten kuvasaldoa, nauttikaa!

Pakkasta on ollut paljon, lunta sitäkin enemmän. Nyt on satanut vettä ja lumi on vähän sulanut. Osa maasta on kuin luistinkenttä, onneks on hokit keksitty. Miten tää vuosi on lähtenyt käyntiin mun ja molempien heppojen osalta? Mitä me ollaan nyt puoltoista kuukautta oikein tehty?

Sosiaalinen media on suuri vaikuttaja. Se on kaikkialla ja jatkuvasti. Se ympäröi nykyään elämää. Sillä on paljon hyviä puolia, mutta myös niitä varjopuoliakin. Some ei ole vain mustaa valkoisella, se on paljon enemmän. Se on kanava uusiin ystäviin, inspiraatioon, hyväksyntän, addiktioon, kiusaamiseen, haukkumiseen, kateellisuuteen. Myös hevospiireissä some voi olla erittäinkin petollinen. Se voi olla kanava rakentavaan palautteeseen ja kehuihin tai epäonnistumisen pelkoon ja haukkumiseen.

Oon pitkään halunnut kirjoittaa tän postauksen ja tän luonnoksen aloitin tekemään jo elokuussa. Ikinä en oo tiennyt miten aloittaa ja millä aloittaa. Tää postaus käsittelee mulle vaikeita ja henkilökohtaisia asioita, joita läheskään kaikki eivät tiedä. Ja nyt ei kyseessä ole "en osaa laskea matikkaa"-juttuja, vaan jotain paljon vaikeampaa. Siispä, päätin nostaa kissan pöydälle, koska mielenterveys on aika ajankohtainen aihe nyky-yhteiskunnassamme. Tässä tulee mun tarina.