 |
| (C)Kaisa.N |
Miten tästä niin henkeen ja vereen olevasta esteratsastajasta muuttuikin kouluratsastusta hioava kuski? Onko kyse hevosista, motivaatiosta vai kenties siitä, että itsesuojeluvaisto on kummallisesti kohdannut aivoni? Mitä oikein kävi? Entä mistä kaikki oikein alkoi?
 |
Doriksen kanssa hypättiin n.90cm okseri.
Kuva (C)Kaisa.N |
Kun olin vihdoin päässyt alkeiskurssista ja jatkokurssistakin vuosien 2011-2012 aikana, päästiin tunneilla hyppäämään esteitä. Esteethän kiinnosti paljon enemmän kuin joku kouluratsastus pohkeenväistöineen. Silloin nuorena en tajunnut kouluratsastuksen tärkeyttä. Esteet oli silloin se kova juttu. Paljon puhuttiin este-enkoista ja vertailtiin, kuka on hypännyt isoimman esteen. Vuonna 2013 tulivatkin sitten estekisat kuvioihin, ja se jos jokin oli iso motivaattori. Kyse oli siis tallin harjoitusestekisoista, mutta myös silloin tällöin tallilla pidettävistä seuran järjestämistä pikkuskisoista.
Aloitin ihan sieltä 30-40cm ristikkotasosta Virneksellä ja päädyin 80-90cm radoille esteiden opetusmestarilla, Doriksella. Vuodesta 2013 aina vuoteen 2016 loppuun saakka osallistuin lähes kaikkiin tallin pikkukisoihin. Ehkä sitten 2017 alkoi se alamäki. Doris oli alkanut ottamaan jo vähän puomeja, mutta ei se menoa haitannut, itse vain piti skarpata. Kunnes sitten päätin osallistua helmikuunlopulla 2017 peltoralliin ja se reissu päätyi sairaalaan. Doris oli silloin erittäin hyvä, kun mulla oli käsi paketissa. Kun multa liikuntakielto loppui, hevonen oli taas huonompi. Kolme kertaa ehdin sillä ratsastaa, kunnes se jäi saikulle. Tavallaan silloin tiedostamattomasti esteratsastus huuhtoutui viemäristä alas ja Doriksen kuntoutus nousi ykkössijalle. En muuta halunnut, kun sen, että se hevonen vain paranee. No, toisin valitettavasti kävi...
 |
| Rapsu, kesä 2017 |
Doriksen saikun aikana keväällä 2017 hyppäsin vanhalla luottoponilla, Rapsulla, sekä Balleriinalla. Molemmat olivat ihan kivoja hypätä ja muutenkin mennä, muttei sama asia kuitenkaan kuin Doris. Tuolloinkaan ei siis kouluratsastus oikein napannut, vaikka olin joitain koulukisoja tallilla Doriksen kanssa käynytkin. Kesä tuli ja meni, ja sitte saapui syksy. Doris palasi laitumelta, ja kuntoutus alkoi. Siinä syksynmittaa tutustuin Lordiin ja sillä sitten aloin hypätä, käymään estevalkuissa ja tallin pikkukisoissa. Estevalkuissa Lordi liikkui tosi hyvin ja oli hyvä hypätä, tunneilla ja kisoissa ei niinkään. Motivaatio himmeni himmenemistään ja esteratsastus ei enää maistunut. Lopetin sitten Lordin kanssa estekarkelot ja Doriksen lopetuksen jälkeen loppuvuoden 2017 olo oli tyhjä, enkä tiennyt enää suuntaa. Onneksi oli tuolloin Hamppa, jonka kanssa koulukiemuratkin tuntuivat mieluisilta.
 |
| Rakkain Doris <3 |
 |
| kesä 2016 |
 |
| Doris 2016 |
 |
| Lordi 2017 |
Vuoden vaihteessa 2018 aloitin Ryskyn vuokrauksen. Nyt mulla oli siis kaksi vuokraheppaa, joita ei niinkään enää oltu tarkoitettu estehyppelöihin, siispä innostuin kouluratsastuksesta. Rysky ja Hamppa olivat molemmat silloin jo miellyttviä ratsatsaa, Rysky tosin aika vaikea. En ole varusteurheilija, mutta ehkä yksi syy voi alitajuntaisesti olla se, että Ryskyllä oli ja on niin huippu mukava koulupenkki! Siinä kevään mittaa Hamppa oli saikulla ja Rysky taas vei mua kohti kouluratsastuksen saloja. Kouluratsastuksessa ei toisaalta saa samaa jännitystä kuin esteradalla, mutta siinä on upea tunne se, kun asiat loksahtavat kohdalleen ja ratsastus on kuin tanssia. Hevonen liikkuu kauniisti ja ratsastajan avunkäytöt on huomaamattomia. Onnistuminen on kouluratsastuksessa itselläni vahva motivaattori. Ei tarvitse olla kuin yksi edes kaksi sekuntia kestävä hyvä pätkä, ja se jos jokin, on jo palkitsevaa.
No, esteuraa kokeilin sitten uudelleen, tavallaan. Muutaman kerran syys-lokakuussa hyppäsin vauhdikkalla Aarne-suokilla. Se oli kyllä oikeasti kivaa. Sitten hyppäsin muutamalla muulla hevosella, ja totesin, että ei tää oikeesti vaan enää ole se mun juttu. Esteratsastus ei antanut kuin vaan sitä huonoa fiilistä. Kouluratsastus säässä kuin säässä, kaatosateessakin, antoi mulle iloa. Tein päätöksen ja jatkoin koulukiemuroita Ryskyn kanssa.
 |
| Lordi 2018 |
Hevoset ovat siis olleet aika suurena vaikuttajana esteratsastuksessa, samoin motivaatio. Oon huomannut, että mun ei enää yksinkertaisesti tee mieli hypätä. Ei tutulla, eikä ventovieraallakaan hevosella. Toki, muutamia hyvän mielen hyppyjä voi kavalettikorkeudella ottaa, mutta ehkä se siihenkin sitten jää. En enää edes pysty harkitsemaan yli 90cm okserin ylitystä. Vaikka eihän se nyt loppujen lopuksi edes korkea ole, mutta pieni rimakammo iskenyt, samoin ehkä uskonpuute sekä siihen päälle se kauan odotettu itsesuojeluvaisto. Hauska juttu silti on se, että joskus kentällä kun Ryskyn kanssa hiotaan kouluratsastusliikkeitä, mun pitää muistuttaa itelleni, että älä ole esteratsastaja, joka yrittää ratsastaa koulua, vaan ole kouluratsastaja. Selkä suoraksi, kantapäät ylös (siis ettei paina kantapäitä liian alas) ja kanna itsesi yhtä kauniisti kuin hevonenkin kantaa itsensä. Kouluratsastus on napannut mut maailmaansa.
 |
| Hamppa <3 |
Kommentit
Lähetä kommentti