#234: Lehmä, mökki ja kouluratsastus - vuosi 2019 paketissa!

Verta, hikeä, kyyneleitä...
 Hiekkaa, puomeja, laukkasuoria...
Iloa, onnistumista, naurua...
Loputtomia kesäiltoja ja kylmiä harmaita syyssateita...
Päiviä ja öitä, viikkoja ja kuukausia...
Vuosi 2019 paketissa, ihan loppusuoralla.

(c) Kaisa.N.




Vuosi alkoi ihanissa talvisissa tunnelmissa! Ryskyn kanssa päästiin peltoilemaan paljon. Käytiin kahdestaan käyntilenkeillä läheisellä pellolla ja kerran käytiin Fluke seurana pilkkopimeällä otsalampun valossa toisella pellolla ravailemassa. Ja kentällä hiottiin paljon perusasioita. 
      Hamppa puolestaan oli vielä pienimuotoisessa kuntoutuksessa, alettiin ottamaan laukkaa joulu-tammikuun vaihteessa ja tammikuussa jatkettiin ahkerasti, mutta hitaasti ja varmasti laukkatreenejä. 
Molemmilla hevosilla oli siis aika rentoa!



Helmikuu oli aika rentoa myös, paljon tehtiin työskentelyä käynnissä ja ravissa, mutta myös silloin tällöin laukassa. Hampan kanssa tehtiin rentoa sileän jumppailua ja Ryskyn kanssa keskityin paljon omaan istuntaan ja rentoon tekemiseen.



Lumi alkoi sulamaan ja kenttä alkoi jo näkymään! 
Muistan kuinka yksi viikko oli sellainen, että joka toinen päivä sai ratsastaa lumisella kentällä ja joka toinen taas sellaisella, jossa näkyi hiekka. :D 
      Ryskyn kanssa hiottiin paljon perusratsastusta ja käytiin itseasiassa vuoden ensimmäisellä Annen tunnilla. 
      Hampalla alkoi puolestaan olla jo kevättä rinnassa, ja usein (tai no oikeastaan kaikki) maastoreissut päätyivät steppailuun kotiin päin kääntyessä. Otettiin virrasta myös hyöty irti ja tehtiin vuoden eka ravirata lenkki.





Vihdoin ja viimein kevät! Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa, ja päästiin treenaamaan!
Talven rento meininki tosin kostautui, kun en enää osannut keventää.. :D Ratsastin Hampalla koko talven ilman satulaa tai karvasatulalla ja Ryskyn kanssa ei loppujen lopuksi päästy ravia niin paljoa työstämään ja siis yhtäjaksoisesti. 
      Ryskyn kanssa pidettiin pitkiä, noin 75 minuutin tai jopa puolentoista tunnin, kouluratsastustreenejä, joilla siis työstettiin paljon perusasioita ja itsenäisesti korjasin omaa istuntaani. 
      Hampan kanssa huhtikuu olikin sitten vähän mielenkiintoisempi.. Päästiin ottaamaan kentällä vuoden ekat kunnon laukat ja jarruista ei ollut kauheasti tietoakaan.. :D 
Hampalla oli myös yksi "vähän" villimpi perjantai: hän otti yhteen ison kiven kanssa ja sai naamaansa tikit, ja samalla myös sairaslomaa (jonka aikana tosin liikuttiin, mutta kevyesti). 




Kesä hiipi nurkan takaa... Molemmat heppaset saivat popsia vuoden ekoja vihreitä.
Aloitettiin myös kunnon maastoilukausi, joka jatkui läpi kesän. Ryskyn kanssa käytiin parin muun ratsukon voimin tsekkaamassa ihan uusi maastoreitti ja se osottauitui sellaiseksi maastoesteradaksi, että huh huh! Reitillä oli siis muutama ojan ylitys, jotka Rysky siis näki syvinä vesihautoina ja hyppi parhaimmillaan ne yli puolen metrin ilmavaralla... 
      Hampan kanssa keskityttiin aika paljon sileällä menoon ja touko-kesäkuun vaihteessa vaihdettiinkin pessoa-kuolain hackamoreen! 



Koulu loppui ja mulla alkoi kesätyöt, mutta aikaa oli silti paljon olla tallilla. 
Molemmilla hepoilla tuli maastoiltua paljon. 
Voisin sanoa, että kesäkuun kuukauden eläin oli lehmä. Miksi? Hampan kanssa käytiin katsomassa lehmiä, ja häntä ei ne paljoa kiinnostanut, mutta Ryskyn reaktio olikin sitten toinen, kun vahingossa maastoreitti kulki kahden lehmän aitauksen vierestä. Ryskyn kanssa tuli harjoiteltua paikallaan laukkaamista. Vielä pari päivää tapahtuneen jälkeen koko hevonen oli ihan varuillaan ja säpsy, oli lehmät vissiin olleet vähän turhan jännittäviä... :D 
      Ryskyn kanssa lehmä-episodin jälkeen paneuduttiin vähän enemmän siihen kouluratsastukseen ja käytiin Annen tunnilla taas pitkästä aikaa. Harjoiteltiin itsenäisesti myös haastavampia siirtymiä, kuten käynti-laukka-käynti ja pysähdys-laukka-käynti, sekä tehtiin vastalaukkatreenejä. 
      Tehtiin myös paljon maastakäsittelyä Ryskyn kanssa ja aloitettiin  kaulanarutreenit. 
Hampan kanssa nautittiin kesästä ja kieli keskellä suuta opeteltiin miten se kouluratsastus meneekään ilman niitä kuolaimia. Käytiin kesäkuun lopulla myös pellolla ravailemassa ja laukkaamassa, joka oli ihan super hauskaa! Silloin meillä oli myös kuolaimet pitkästä aikaa ja huomasi hyvin miten hackamoret auttoivat Hamppaa venyttämään paremmin peräänannossa. 




Heinäkuussa kaulanarutreenit ja maastakäsittely sessiot Ryskyn kanssa saivat jatkoa. Käytiin myös kaksi kertaa Annen tunnilla ja päästiin treenaamaan ihan kunolla! Saatiin ehkä hienointa ravia esille mitä oon ikinä ratsastanut! 
Hampan kanssa maastoiltiin ja jatkettiin koulutreenejä hackamoreilla sekä kuolaimilla. Haettiin vähän sitä oikeaa tapaa ja fiilistä niiden kuolainten ja kuolaimettomien kanssa. 
      Pääsin myös pitkästä aikaa mökille ja oli ihan super kivaa! Pääsin testaamaan Seppoa, joka osottauitui miellyttäväksi, mutta haastavaksi ratsastaa (mikä oli kyllä opettavaista!). Pääsin myös pitkän (melkein vuoden :DD) tauon jälkeen hyppäämään Liftillä muutaman esteen, joka oli aika hauskaa, vaikka kuski olikin vähän ruosteessa..:D 
      Hoidin myös pari päivää (ja muutenkin satunnaisesti) Flinkuria ja Furstia. 



Ryskyn kanssa päästiin ratsastamaan kaulanarulla, mikä oli sanoinkuvaamattoman siistiä!! 
Treenattiin myös ahkerasti kouluratsastusta elokuun alku, ja sitten elokuun puolessa välissä alkoi Ryskyllä pieni alamäki ja treenit loppuivat siihen. 
Hampan kanssa maastoiltiin paljon ja tehtiin pitkiä, noin kahden tunnin mittaisia maastolenkkejä. 
Myös Flinkur alkoi tulemaan kuvioihin ja sitä hoidin sekä liikutin satunnaisesti, mutta yleensä kerran viikossa. 


Ryskyn kanssa oli ohjelmassa kävelytystä, harjailua ja kylmäystä. 
Hampan kanssa aloitettiin kaulanarutreenit, mutta ei jatkettu niitä pitkään, koska tajusin, että talvea vasten Hamppa alkaa keräämään virtaa, joten ajankohta ei ollut ihan osuva. Sen sijaan jatkettiin maastoiluja sekä sileäntreenejä. 
      Hoidin myös satunnaisesti Flinkurin lisäksi Furstia. 


Hampalla oli treenikuukausi: treenattiin paljon sileällä erilaisilla harjoituksilla, ja mentiin aika paljon noin 70-90 minuutin treenejä. 
Ryskyllä jatkui kävely ja kylmäys linja. 
Flinkurin kanssa alkoi treenit sileällä sujumaan ihan mallikkaasti!
Pääsin myös käymään pitkästä aikaa mökillä ja pääsin taas Sepon sekä Liftin kyytiin!


Ryskyllä oli jalan kontrolli ja saatiin lupa alkaa kävelyttää enemmän sekä selästä käsin. 
Hampan kanssa testattiin ohjasajoa ja jatkettiin kouluratsastustreenejä. Tuli ensimmäiset pakkaset ja Hamppa alkoi keräämään virtaa. 
Flinkur pysyi mukana kuvioissa ja kävin taas mökillä! Pääsin pitkästä aikaa kattomaan estevalkkua. 



Hampan kanssa nyt joulukuussa on treenit sujuneet hyvin ja ollaan menty aika paljon puomeja, joista Hamppa on vähän kuumunut.. :D Hampan kanssa ollaan otettu ilo irti lumettomasta talvesta xD 
Rysky puolestaan on harrastanut käyntiliikutaa tän kuukauden ajan.


Ihan hyvä vuosi on ollut, vaikka nyt loppuvuoden Rysky onkin ollut kevyellä ja saikulla. Hampan kanssa ollaan treenattu kouluratsastusta ja ratsastettavuus on parantunut huimasti! 
Oon saanut uusia kivoja heppakavereita. Flinkurin kanssa ollaan treenailtu ja hölkkäilty viikottain, Furstia puolestaan oon ratsastanut satunnaisesti, ja muutaman kerran oon saanut Ryskyn entisellä laidun- ja tarhakaverilla Flukella mennä! Pääsin mökilläkin ihanan Liftin lisäksi ison ja hienon Sepon selkään. 
Hyvällä mielellä kohti uutta vuotta, ja itseasiassa kohti uutta vuosikymmentä! 

"31 536 000 sekuntia, 
525 600 minuuttia, 
8 760 tuntia, 
365 päivää,
52 viikkoa,
12 kuukautta 
1 vuosi."

Heippa 2019 ja tervetuloa 2020!

Tässä postauksessa iso kiitos kuvaajille; Kaisa.N, Annika.N, Noora.S, Venla.F ja äiti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#191: Koulukiusaaminen

#163: Käyntityöskentelystä hauskaa!

#228: Ratsastuskoulu vs.vuokrahevonen