#208: Me laukattiin!

En itke ikinä hevosen selsässä. Aiemmin huimat kaksi kertaa on kyynel valunut poskea pitkin, mutta tänään oli kolmas kerta.
  Ensimmäinen kerta oli syyskuussa vuonna 2017, kun Doriksen kuntoutuksessa päästiin eteenpäin eli laukkaamaan. Vaikka olinkin miljoona kertaa aiemmin laukannut Doriksella tunnilla, pellolla, estekisojen kunniakierroksella, niin silti jotenkin olin niin onnellinen. En tiedä miksi.
  Toisella kerralla ei ollut onnen kyyneleet kyseessä vaan ihan suru. Olin tehnyt päätöksen, että lopetan Ryskyn vuokrauksen, joten itkin alkukäynneissä ennen kun päätin ryhdistäytyä, ottaa ohjat käteen ja ratsastaa. Se oli vaikea päätös ja osittain myös tyhmäkin. Kantapään kautta opin, että mun paikka on Ryskyn selässä kouluratsastuksen parissa.
  Ja kolmas kerta oli tänään. Poskelleni vierähti muutama onnen kyynel kun siirsin Hampan laukasta raviin.


Tänään kun oltiin Hampan kanssa kävelty muutama kierros maastakäsin kentällä, nousin selkään. Jatkoimme alkukäyntejä hetken aikaa. Jo alkukäynneissä Hamppa oli yllättävän rauhallinen. Se käveli rennosti eteenpäin korvat hörössä.
  Otin  ohjat käteen ja tunnustelin vähän, että ollaanko räjähtämässä ilmaan. Yllätyksenä tuli, ettei Hamppa ollut räjähtävä atomipommi ratsastaa, mitä se siis onkin ollut parisen viikkoa. Vaikken enää säädäkkän siellä hevosen selässä niin paljoa, mitä ennen, niin säätämistä on. Päätin, etten säädä yhtään mitään. Päätin, etten tee yhtään mitään turhaa ja kyseen alaistan onko tämäkään välttämätöntä. Siispä pidin ohjat kädessä ja pyrin olla tekemättä niillä yhtään mitään. Annoin Hampan tulla itse tuntumalle ja ratsastin vain istunnalla ja jalalla. Hamppa tulikin aika nopeasti tuntumalle ja rennoksi. Hetken kentällä pyörimisen jälkeen Hamppa kantoi itseään pätkittäin nätisti ja oli tosi rento, eikä yhtään jännittynyt. Vaihtelin paljon suuntaa ja tein vain pysähdyksiä. Ei voltteja, ei ympyröitä, ei pohkeenväistöjä eikä mitään ylimääräistä painetta jalalla tai kädellä.


  Ensimmäisen ravisiirtymän aika. Yleensä odotettavissa on ollut ihme pomppimista ja pään heiluttelua, tai mitä lie Hampan "olen innoissaan" -ilmaisuja. Ajattelin: "Mikään ei muutu" ja "Ei painetta". Pieni hipaisu kylkiin ja ravissa oltiin. Yllätyin, miten hienon siirtymän ilman turhia mielenosoituksia Hamppa saikaan  aikaan. Ravattiin puolikierrosta ja istunnalla sain siirrettyä käyntiin. Suunnan muutos, seuraavan ravisiirtymän vuoro. Ja hieno siirtymä. Hieno, normaali ravisiirtymä. Juuri sellainen kuin sen kuuluikin olla. Vaihdeltiin suuntaa joka ravisiirtymän jälkeen. Ensimmäiset siirtymät olivat puoli kierrosta ja kaikki loput kierroksen. Ravia oltiin otettu 7 kierrosta, kunnes tehtiin suunnanmuutos vasempaan kierrokseen. Kun olin hevosen selkään noussut, en uskonut, että tänään se tapahtuisi, laukkaaminen. Olin suunnitellut sitä vähän ensi viikolle, tai siis, että viimeistään silloin jos vaikka edes muutaman askeleen selästä laukkaisin.

  Valitsin kohdan, kentän perimmäisen kulman, jonka jälkeen siirtäisi raville kahdeksannen kerran. Ravisiirtymä oli hyvä ja Hamppa kantoi pätkittäin nätisti itseään jo ravissa. Kun kahdeksas kierros ravia tuli täyteen, päätin, että nyt on se hetki. Siirsin oikean jalkani hieman taaksepäin ja samalla kohdistin vasemmalla pohkeellani pienen paineen Hampan kylkeen. Se nosti laukan. Ei pukkia, eikä mitään muuta "jee me laukataan" -juttua. Kaunis nosto ja kauniisti vastalaukassa kentän toiseen päätyyn pitkää sivua myöden. Siirsin raviin ja ravista käyntiin. Poskeani pitkin vierähti muutama onnen kyynel. Olin niin onnellinen. Työ on tuottanut tulosta! Sanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä mikä mulla oli kun siirsin käynnille.


  Ja tietysti, pitihän sitä sitten pelata varman päälle ja katsoa, ottiko Hamppa kierroksia laukkapätkästä. Ravattiin puolikierrosta ja siirtymiset onnistui yhtä hyvin kuin aiemmin. Päätin, että nyt pelataan ihan varman päälle, ettei äsköinen laukkasiirtymä ollut vain sattumaa, joten siirsin raviin, ravattiin puolkierrosta ja sitten kentän etuosassa uusi laukannosto. Sujuvasti vastalaukaa, mutta pääasia oli, että me laukattiin! Siirsin ravin kautta käynnille ja sitten alettiin kävelemään loppukäyntejä.

  Nopealla päätöksellä päätiin juuri vasemman kierroksen meidän ekoille laukoille. Syynä oli se, että halusin  tehdä siirtymän ravin kautta, enkä suoraan käynnistä. Ja vasemmassa kierroksessa, joka on Hampan parempi suunta, ravityöskentely alkaa olla jo hyvää, joten hyvästä ravista sai hyvän noston. Oikea kierros on sille vaikeampi, mutta se on tässä työn alla (niin sanotusti). Oikealle se kyllä nostaa oikean laukan, oli siis ihan tiedossa, että vasemassa kierroksessa nostaa vastalaukan. Yleensä ollaan se korjattu laukanvaihdolla, mutta nyt se ei ollut niin tärkeää, että kumpi laukka on. Oon niin tyytyväinen ja iloinen Hampasta! Korkealla motivaatiolla jatkuu meidän treenit!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#191: Koulukiusaaminen

#163: Käyntityöskentelystä hauskaa!

#228: Ratsastuskoulu vs.vuokrahevonen