#220: Kuolaimetta, osa 2
Ilman kuolaimia mentiin Hampan kanssa ensimmäisen kerran 23 päivää sitten. Näiden 23 päivän aikana Hampalla olen ratsastanut viisi kertaa, jos ensimmäistä kertaa ei lasketa. Ollaan monipuolisesti menty maastossa ja kentällä. Miten on meillä homma alkanut rullaamaan? Mitä hyviä ja huonoja puolia on astunut esiin verrattuna kuolaimeen sileällä ja maastossa?
Näin alkuun, on pakko sanoa, että kuolaimetta ratsastus on haastavaa kuskille, ehkä myös Hampalle. Molemmat ollaan totuttu kuolaimeen, ja tää on sen verran uus juttu, että haasteita on esiintynyt. Maastossa ollaan menty lähinnä nyt käyntiä ja ravia, puolipitkällä tai pitkällä ohjalla. Hamppa ei ole kertaakaan yrittänyt yhtään mitään (syöminen poislaskettuna :D) , vaan puksuttanut tyytyväisenä eteenpäin. Kotiinpäin kääntyessä se yleensä steppaa jopa sata mertiä kunnes rauhoittuu. Kuolaimettomalla se ei ole stepannut ainakaan vielä kertaakaan, ainut mitä se tekee kotiinpäin kääntyessä on pikakävely, mutta ohjat pystyy olemaan ihan pitkinä. Tämä siis on tullut hyvänä yllätyksenä!
Sileällä meno ei olekaan ollut ihan näin helppoa kuin maastoilu. Ensimmäinen kerta kuolaimettomalla oli hakemista, toisella kerralla maastoiltiin n.25 minuuttia ja mentiin sitten kentälle n. 20 minuutiksi. Kentällä jatkettiin nappuloiden hakemista käynnissä ja ravissa. Silloin oli kuuma päivä, joten työstettiin enemmän käyntiä. Ja toisella kerralla Hamppa alkoi käynnissä hieman jo rentoutua ja myötäämään niskasta, joka oli jo hyvä alku!
Kolmannella kerralla maastoiltiin, mutta neljännellä mentiin kentällä noin tunnin kestoinen koulutreeni. Muistiin olen kirjoittanut, että ensimmäiset puoli tuntia Hamppa oli vähän vaikea ratsastaa, joka siis tarkoittaa sitä, että käynnissä se kulki kamelimuodossa eikä taipunut. Sen ensimmäisen puolen tunnin sisällä satiin käynnissä lyhyitä pätkiä, joissa Hamppa jo rentoutui ja alkoi taipumaan, sekä ajattelemaan eteen-alas. Ravissa Hamppa oli menossa kuin höyryveturi, ja pääs jopa vähän kuskaamaan mua. Lähinnä sen takia ensimmäiset puolituntia oli vaikeaa. Kun Hamppa oli kuskannut mua ravissa puolikierrosta eikä kuunnellut istuntaa tai pidätteitä, sain sen pysähtymään lopulta ja seistiin siinä hetki, jonka aikan päätin, että nyt aloitetaan ihan nollasta.
En tiedä mitä lopun 30 minuutin aikana tapahtui, mutta Hamppa muuttui kuin ihan eri hevoseksi, tai sitten kuski lopetti sähläämisen ja alkoi ratsastaa... :D Käynnissä alkoi liike tulla selän läpi, ravissa loppui kuskailu ja sain ratsastettua Hampan peräänantoon. Hamppa alkoi oikeasti toimia ja väläyttelemään mageita pätkiä, siitä kuoriutui pieni dressageponi! Aika kului tosi nopeasti, eikä tavallaan enää edes ehditty ottaa laukka.
Tämän kertaisen ratsastuksen jälkeen taisin edes sekunnin ajaksi tajuta, miten pitää rastastaa: ole hosumatta, kädet paikoillaan.
Viidennellä kerralla, joka oli eilen, meni vähän vaihtelevasti. Mentiin kentällä n.40 minuuttia ja loppukäynnit n.20 minuuttia maastossa. Alkuun käynnissä Hamppa kulki jälleen kamelimuodossa, niin myös alkuraveissa, joka vähän herätti itselleni sellaisen "öö, mitä"-fiiliksen. Aiemmilla kerroilla nimittäin viimeistään ekoissa raveissa oon saanut apuja läpi ja ajatusta eteen-alas.
Jatkettiin jumppailuja sitten käynnissä, eikä kauheasti kamelimuodosta minnekään edetty. Ajattelin, että annetaan sen käynnin nyt tänään olla ja siirrytään raviin. Alettiin sitten työstämään ravissa ja wau mikä hevonen!! Ravissa se oli ihan uskomattoman upea!!! Saatiin molemmissa kierroksissa ajatusta eteen-alas peräänannossa. Hyviin ravipätkiin oli mukavaa lopettaa, joten sitten lähdettiin kävelee maastoon.
Oon huomannut, että häslään kädellä paljon. Sitä häsläystä en kuolaimella huomaa, koska se tavallaan johtaakin johonkin, mutta hackamoreilla se sähläys vaan pahentaa asioita. Kun vaan edes sekunniksi maltan jättää käden paikalleen, niin Hamppa alkaa kulkemaan jo paljon paremmin. Eli seuraavilla kerroilla aletaan keskittymään todella paljon siihen, että käsi ei tee yhtään mitään ylimääräistä.
Oon myös tottunut siihen, kun otan ohjat käteen, ratsastan jalalla eteen ja vähän liikautan kuolainta, tadaa, heppa on muodossa. Ja siis nimenomaan muodossa, ei peräänannossa. Muodosta lähden sitten kuolaimella ratsastaessani ratsastamaan peräänantoon. Se toki on yksi tapa, mutta haluaisin muuttaa sitä, ja nyt hackamorejen avulla siihen pystyn. Ilman kuolaimia mun on totuttava siihen, kun ne ohjat ottaa käteen ei automaattisesti voi heppa mennä nätisti, vaan sen eteen on tehtävä töitä ja sen eteen pitää kuskin siellä selässä lopettaa se sähläys ja ratsastaa. Hackamoret on tavallaan mulle niin hyvää siedätyshoitoa. Varmasti tää kesä kun näillä mennään, oon oppinut jo paremmaksi ratsastajaksi. Ilman kuolaimia ei vaan voi ratsastaa samalla tavalla kuin kuolainten kanssa, jos on tottunut turvautumaan ohjalla ratsastamiseen ja kuolaimen liikutteluun.
Todennäköisesti viimeinen eli kolmas osa tätä postaussarjaa ilmestyy vasta kesän lopulla, kun ollaan menty hackamoreilla vielä enemmän. :)
Näin alkuun, on pakko sanoa, että kuolaimetta ratsastus on haastavaa kuskille, ehkä myös Hampalle. Molemmat ollaan totuttu kuolaimeen, ja tää on sen verran uus juttu, että haasteita on esiintynyt. Maastossa ollaan menty lähinnä nyt käyntiä ja ravia, puolipitkällä tai pitkällä ohjalla. Hamppa ei ole kertaakaan yrittänyt yhtään mitään (syöminen poislaskettuna :D) , vaan puksuttanut tyytyväisenä eteenpäin. Kotiinpäin kääntyessä se yleensä steppaa jopa sata mertiä kunnes rauhoittuu. Kuolaimettomalla se ei ole stepannut ainakaan vielä kertaakaan, ainut mitä se tekee kotiinpäin kääntyessä on pikakävely, mutta ohjat pystyy olemaan ihan pitkinä. Tämä siis on tullut hyvänä yllätyksenä!
 |
| tässä postauksessa eilen napsimiani juhannus-kuvia Hampasta, hyvää juhannusta kaikille! <3 |
Sileällä meno ei olekaan ollut ihan näin helppoa kuin maastoilu. Ensimmäinen kerta kuolaimettomalla oli hakemista, toisella kerralla maastoiltiin n.25 minuuttia ja mentiin sitten kentälle n. 20 minuutiksi. Kentällä jatkettiin nappuloiden hakemista käynnissä ja ravissa. Silloin oli kuuma päivä, joten työstettiin enemmän käyntiä. Ja toisella kerralla Hamppa alkoi käynnissä hieman jo rentoutua ja myötäämään niskasta, joka oli jo hyvä alku!
Kolmannella kerralla maastoiltiin, mutta neljännellä mentiin kentällä noin tunnin kestoinen koulutreeni. Muistiin olen kirjoittanut, että ensimmäiset puoli tuntia Hamppa oli vähän vaikea ratsastaa, joka siis tarkoittaa sitä, että käynnissä se kulki kamelimuodossa eikä taipunut. Sen ensimmäisen puolen tunnin sisällä satiin käynnissä lyhyitä pätkiä, joissa Hamppa jo rentoutui ja alkoi taipumaan, sekä ajattelemaan eteen-alas. Ravissa Hamppa oli menossa kuin höyryveturi, ja pääs jopa vähän kuskaamaan mua. Lähinnä sen takia ensimmäiset puolituntia oli vaikeaa. Kun Hamppa oli kuskannut mua ravissa puolikierrosta eikä kuunnellut istuntaa tai pidätteitä, sain sen pysähtymään lopulta ja seistiin siinä hetki, jonka aikan päätin, että nyt aloitetaan ihan nollasta.
En tiedä mitä lopun 30 minuutin aikana tapahtui, mutta Hamppa muuttui kuin ihan eri hevoseksi, tai sitten kuski lopetti sähläämisen ja alkoi ratsastaa... :D Käynnissä alkoi liike tulla selän läpi, ravissa loppui kuskailu ja sain ratsastettua Hampan peräänantoon. Hamppa alkoi oikeasti toimia ja väläyttelemään mageita pätkiä, siitä kuoriutui pieni dressageponi! Aika kului tosi nopeasti, eikä tavallaan enää edes ehditty ottaa laukka.
Tämän kertaisen ratsastuksen jälkeen taisin edes sekunnin ajaksi tajuta, miten pitää rastastaa: ole hosumatta, kädet paikoillaan.
Viidennellä kerralla, joka oli eilen, meni vähän vaihtelevasti. Mentiin kentällä n.40 minuuttia ja loppukäynnit n.20 minuuttia maastossa. Alkuun käynnissä Hamppa kulki jälleen kamelimuodossa, niin myös alkuraveissa, joka vähän herätti itselleni sellaisen "öö, mitä"-fiiliksen. Aiemmilla kerroilla nimittäin viimeistään ekoissa raveissa oon saanut apuja läpi ja ajatusta eteen-alas.
Jatkettiin jumppailuja sitten käynnissä, eikä kauheasti kamelimuodosta minnekään edetty. Ajattelin, että annetaan sen käynnin nyt tänään olla ja siirrytään raviin. Alettiin sitten työstämään ravissa ja wau mikä hevonen!! Ravissa se oli ihan uskomattoman upea!!! Saatiin molemmissa kierroksissa ajatusta eteen-alas peräänannossa. Hyviin ravipätkiin oli mukavaa lopettaa, joten sitten lähdettiin kävelee maastoon.
Oon huomannut, että häslään kädellä paljon. Sitä häsläystä en kuolaimella huomaa, koska se tavallaan johtaakin johonkin, mutta hackamoreilla se sähläys vaan pahentaa asioita. Kun vaan edes sekunniksi maltan jättää käden paikalleen, niin Hamppa alkaa kulkemaan jo paljon paremmin. Eli seuraavilla kerroilla aletaan keskittymään todella paljon siihen, että käsi ei tee yhtään mitään ylimääräistä.
Oon myös tottunut siihen, kun otan ohjat käteen, ratsastan jalalla eteen ja vähän liikautan kuolainta, tadaa, heppa on muodossa. Ja siis nimenomaan muodossa, ei peräänannossa. Muodosta lähden sitten kuolaimella ratsastaessani ratsastamaan peräänantoon. Se toki on yksi tapa, mutta haluaisin muuttaa sitä, ja nyt hackamorejen avulla siihen pystyn. Ilman kuolaimia mun on totuttava siihen, kun ne ohjat ottaa käteen ei automaattisesti voi heppa mennä nätisti, vaan sen eteen on tehtävä töitä ja sen eteen pitää kuskin siellä selässä lopettaa se sähläys ja ratsastaa. Hackamoret on tavallaan mulle niin hyvää siedätyshoitoa. Varmasti tää kesä kun näillä mennään, oon oppinut jo paremmaksi ratsastajaksi. Ilman kuolaimia ei vaan voi ratsastaa samalla tavalla kuin kuolainten kanssa, jos on tottunut turvautumaan ohjalla ratsastamiseen ja kuolaimen liikutteluun.
Todennäköisesti viimeinen eli kolmas osa tätä postaussarjaa ilmestyy vasta kesän lopulla, kun ollaan menty hackamoreilla vielä enemmän. :)
Kommentit
Lähetä kommentti