#231: Menee jo urheilusta

Huh! Eilen tallille lähtiessäni ajattelin, että mulla varmaan neljä tuntia menee, korkeintaan viisi. Toisin kävi, aika kului kuin siivillä ja huomasin olevani puoli yhdeksän kieppeillä kotona ja ennen kahta olin tallille lähtenyt. Aikaa kertyi huimat 6,5 tuntia kahden hevosen parissa! Flinkurin kanssa maastoiltiin ja pyörähdettiin kentällä, Hampan kanssa puolestaan pidettiin 1,5 tunnin kestoiset hikitreenit puomeilla ja kavaleteilla!


Olin tallilla kahdelta ja ensimmäisenä vuorossa oli Flinkur. Alunperin suunnitelmana oli mennä maastoon, kenties raviradalle, mutta suunnitelmat muuttuivat. Maastoiltiin yhteensä alku- ja loppukäyntejä noin 40 minuuttia ja noin 20 minuuttia mentiin sitten kentällä sileän työskentelyä.

Työstettiin paljon uralla pidemmässä ja lyhyemmässä muodossa kevyessä ravissa hölkkäillen. Harjoiteltiin myös laukannostoja ja laukan ylläpitämistä Flinkurin kanssa. Nostot onnistuvat ihan super hienosti, laukan ylläpitäminen taas on haastavaa, mutta koko ajan on selkeää edistystä!

 Flinkurin kanssa on kiva työskennellä, koska se yrittää koko ajan parhaansa ja on innokas sekä motivoitunut. Laukannostoista ja laukkaamisesta se on erityisen innostunut ja yleensä se haluais omatoimisesti tehdä niitä ilman mun pyyntöä, koska se on vaan niin kivaa! :D

Tässä videota loppuraveista. Video ©️Annika.N



Flinkurin jälkeen oli Hampan vuoro. Sen kanssa aloitettiin noin 15 minuutin kestoisilla alkukäynneillä maastossa, jonka jälkeen tultiin kentälle. Kentällä väsäsin omin pikkukätösin juoksutusavun ja sitten Hamppa sai liinassa hölkkäillä itse alkuravit ja samalla pahimmat puhdit pois noin 15 minuutin ajan.

Hämärää + puhelinlaatu = deem XD
Mutta hienosti se Hamppa juos! Ja siis kuvassa näkyis, että juoksutusavun toi oikeanpuoleinen eli sisähihna kiertäis ton jalan, mutta tarkistin myöhemmin videosta (koska aloin epäilemään itseäni), että se onkin vaan varjo! Molemmat ohjat tulevat siis ihan Hampan etujalkojen välistä ja kiinnittyvät riimunnaruun, joka kulki Hampan selän päältä. 

Juoksutuksen jälkeen kipusin selkään ja käveltiin välikäynnit. Ja sitten aloitettiin tositoimet!

Käyntipuomit lyhyellä välillä, jossa tarkotus oli saada Hamppa nostamaan jalkojaan ja lyhentämään askeltaan eikä rynnäämään eteenpäin. :D

Ravipuomit, johon tuli yksi normaali ja rauhallinen askel väliin. Laitoin estejohtimet avuksi, koska puomit loppuivat kesken. :D Tarkoituksena siis noilla estejohtimilla oli se, että Hamppa vähän tietää mistä kohtaa (toisin sanoen mieluiten keskeltä XD) ylitetään puomit. 
Tämän idean poimin Pinterestistä! Kun menee keskeltä puomien leikkauskohdasta, menee puomien yli, muuten menee kavaletin yli. Kavaletit olivat aika pieniä, mutta niiden tarkoitus oli saada Hamppa nostamaan jalkojaan ihan oikeasti.


Tässä hieno piirros ylhäältä päin katsottuna, miten puomit kentälle sijoitin. Mittasuhteet ei ole ihan priimalleen, mutta pääasia on, että saa selvää! 

Aloitettiin käynnissä tekemällä kahdeksikon tapaista reittiä puomien yli. Ensin ylitettiin lyhellä välillä olevat käyntipuomit oikeassa kierroksessa ja siitä suunnattiin viistosti neljän puomin leikkauskohdan yli, jossa puomit olivat ihan maassa. Kaarrettiin vasemmalle ja ylitettiin viistosti puomit uudelleen suunnten kohti kolmea lyhyellä välillä olevaa puomia.

Ensimmäinen kerta oli vaikea Hampalle käyntipuomeilla, koska välit olivat niin lyhyitä. Kuskinkin piti kieli keskellä suuta keskittyä, että sai askeleen lyhennettyä tarpeeksi, mutta takaosa piti pitää samalla aktiivisena, jotta jalat nousevat maasta eivätkä laahaa. Parilla ensimmäisellä kierroksella kuullui kolahduksia, mutta tehtävää tehdessä hiljattain, kierros kierrokselta kolahdusten määrä väheni ja päästiin muutaman kerran ihan ilman kolahduksia!

Selkeästi ensimmäinen kerta myös neljän puomin leikkauskohtaa ylittäessä oli Hampalle haastava, ja se selkeästi vielä parinkin kerran jälkeen mietti miten ne jalat tulee oikeen asettaa. Hyvää aivojumppaa hevoselle! Tehtävän edetessä Hamppa porskutteli hienosti puomien yli!


Kun oltiin vähän tutustuttu puomeihin käynnissä, siirryttiin ottamaan ravia.
Vaihdettiin suunta vasemmalle ja tultiin kolmen puomin ylitse. Sitten rauhassa kun kaikki puomit oltiin ylitetty, tehtiin hyvä ja rauhallinen siirtymä raviin. Ravissa ylitettiin kaksi ravipuomia, tehtiin neljän puomin ympärille iso ympyrää muistuttava reitti ja ylitettiin kaksi ravipuomia uudelleen. Ravattiin kierros loppuun, kunnes ennen kolmea käytnipuomia siirryttiin käyntiin ja aloitettiin uusi kierros.

Käyntipuomit olivat jo tulleet tutuiksi, joten kuskikin tiesi mitä piti tehdä ja miten piti ratsastaa, jotta mahdollisimman vähän kolauksia kuuluisi. Ensimmäisellä kerralla raviin siirrettäessä Hamppa oli pehmeän tuntuinen ja joustava. Hampan sai ratsastettua hyvään muotoon peräänantoon, joten ravi tuntui siltä, että olisi istunut jumppapallon päällä. Tässä vaiheessa on hyvä varmaan huomauttaa, että ratsastin ilman satulaa! :D
Tämä tehtävä kokonaisuudessaan meni tosi kivasti.


Ja samaa tehtävää tehtiin myös toiseen suuntaan eli oikealle. Hampan ratsastettavuus oli alusta asti hyvä myös oikealle, vaikka pätkittäin ravissa se ei tuntunut niin pehmeältä ja joustavalta, mutta kertaakaan ei katsottu toisiamme yläkautta silmiin! XD


Pidettiin välikäynnit eli toisin sanoen huilitauko! Kuskin vatsalihakset pääsivät jälleen koetukselle... :D

Jatkettiin sitten käynnillä kavaletteihin tutustumisella! Tehtiin kaiken maailman ihme kiemuroita ja koukeroita kavalettien ylitse käynnissä, mutta yksi selkeä reitti oli kahdeksikko.

Kavaleteilla huomasi, että alkuun Hamppa ei millään viitsinyt nostaa jalkojaan, mutta pian se itsekin tajusi, että puomithan ovat ylhäällä maasta, ja niiden yli pitää nostaa jalkaa. Tarpeeksi montaa kertaa kun ylitettiin kavaletteja, alkoi Hampan jalatkin nousemaan hyvin, eikä kolahduksia kuulunutkaan! Pari kertaa tultiin myös muutama kavaletti ravissa, ja huomasi hyvin, että käynnissä oli haastavista ylittää kavaletit. Ravissa ja laukassa kavaletit menivät moitteetta!


Hamppa tuntui sen verran hyvältä, että päätin ottaa myös laukkaa. Aloitettiin vasemmalla laukalla, ja selkeästi oli haasteita! Hamppa siis vasemmalle nostaa sen vastalaukan eli oikeanlaukan, ja laukanvaihdon avulla se sitten pitää korjata myötalaukaksi. Tällä kertaa käyettiin apuna pientä kavalettia, mutta silti laukan vaihtaminen tuntui olevan hieman vaikeaa.

Siispä tehtiin paljon toistoja siten, että mentiin ensin kolme käyntipuomia kontrollin ylläpitämiseksi. Nostettiin sitten laukka joko käynnistä tai ravista ja suunnattiin nokkamme kohti kavalettia, josta yritettiin tehdä laukanvaihtoa. Tuntui selkään, että monta kertaa ei saatu laukkaa kokonaan vaihtumaan, vaan Hamppa jäi ristilaukalle. Laukasta siirrettiin raville ja taas kontrollin ylläpitämiseksi tultiin kolme käyntipuomia. Ainakin viimeisellä kerralla saatiin ihan vasen laukka vaihdettua!


Otettiin sitten samantien oikeaa laukkaa.
Aloitettiin kolmella käyntipuomilla, ja suoralla linjalla kavaletille nostettiin käynnistä laukka. Laukattiin pätkä ja siirrettiin raviin, jossa ylitettiin kaksi ravipuomia. Tehtiin siirtymä käyntiin, ja alotettiin kierros alusta. Tehtiin tätä muutama kierros, ja selkeästi joillain kierroksilla Hamppa kuumui laukkaamisesta sen verran, että raviin siirtäessä juoksi alta pois ja kaksi ravipuomia ylitettiin vähän hätäköiden. Muuten meni tosi hyvin ja käyntipuomeilla Hamppa malttoi todella kivasti!


Pidettiin välikäynnti ja haukattiin vähän happea. Koska vasemman laukan vaihtaminen oli haastavaa, otin kahdesta ravipuomista toisen ja siirtsin lähemmäs uraa. Välikäyntien jälkeen puomin avulla saatiin hyvin vasen laukka ja hetki siinä työstettiin. Hamppa oli energinen, mutta pysyi kuitenkin hyvin lapasessa.

Laukan jälkeen pidettiin vielä yhdet välikäynnit, kunnes hölkkäiltiin muutama kierros loppuraveja. Loppuraveissa Hamppa oli rento, rauhallinen ja askeleet olivat joustavat. Se kantoi itsensä hyvässä muodossa. Ja siihen oli hyvä lopettaa! Puomi-kavaletti jumppailuihin meni noin 45 minuuttia aikaa.
Loppukäynnit käveltiin maastakäsin noin 15 minuutin ajan, ja samalla korjattiin puomit pois kentältä. Kokonaisuudessaan meni ihan huippu hyvin ja Hamppa oli erittäin miellyttävä ratsastaa!

Vaikka olikin pitkä tallipäivä, kaksi hevosta liikutettvana ja molempien kanssa pääsi kunnolla töihin, niin olihan se ihan huippu kivaa! Yhteensä 2,5 tuntia ratsastusta, alkaa mennä jo ihan urheilusta! :'D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

#191: Koulukiusaaminen

#163: Käyntityöskentelystä hauskaa!

#228: Ratsastuskoulu vs.vuokrahevonen