#227: Elämäni hevonen, Dormida

Yön pimeinä tunteina sitä miettii vaikka ja mitä, varsinkin jos ei millään meinaa uni tulla. Lähiaikoina itse olen paljon päässäni pyöritellyt Dorikseen liittyviä asioita. Havahduin siihen, etten ole kirjoittanut mitään ihan kunnon postausta Doriksesta, paitsi silloin joulukuussa 2017 itkun partaalla sen muistopostauksen, joka ei ehkä kuitenkaan tee oikeuksiaan Doriksen muistolle, ottaen vieläpä huomioon sen seikan kuinka tärkeä oikeasti se hevonen oli mulle. ♥️

Toisaalta on aika hassua, että eläimestä voi tulla paljon tärkeämpi kuin monista ihmisistä, tavallaan puhutaan "once in a lifetime horse"-sanonnasta (joka siis vapaasti suomennettuna tarkoittaa elämäni hevosta). Paljon olen pohtinut nyt lähiaikoina sitä, että mistä sen "once in a lifetime horse":n tunnistaa, ja voiko sellaisia olla useampia elämänsä aikana, vai nimensä mukaan vain yksi?

Itse elän vieläkin siinä uskossa, että Doris oli se mun "elämäni hevonen". Tähän lopputulokseen tulen jatkuvasti, nimittäin olen miettinyt, että olenko vain luullut Doriksen olevan se "once in a lifetime horse", vai johtuiko se jostain muusta tekijästä, mikä sai Doriksen tuntumaan siltä.

Kuva estetunnilta vuodelta 2016. / (C)Kaisa.N

Kuva kisoista 80-90cm-luokasta vuodelta 2016. / (C)Kaisa.N

Kesä 2016 / (C)Kaisa.N

Jos aloitetaan ihan alusta, siitä milloin ensimmäisen kerran näin Doriksen eli kesällä 2013. En enää kirkkaasti muista, mutta sen verran muistan, että tallityöntekijä kysyi haluanko harjata sen. No, tietysti halusin harjata uutta heppaa, ja Doriksen harjattuani halusin samatien puhdistaa sen ruoka- ja juomakupit sekä karsinan. Sen muistan kirkkaasti, että Doris ei tuntunut samanlaiselta kuin kaikki muut hepat, vaan siinä oli sitä jotain. En tiedä oliko se luonne, olemus, vai mikä, mutta joku.

No, mutta silloin oli siis kesäloma ja tulin aikalailla joka ikinen päivä (kun talli vaan oli auki) hoitamaan Dorista. Harjasin sen, puhdistin karsinan, sekä ruoka- ja juomakupit. Sain laittaa sitä kuntoon ja hoitaa pois mun ratsastuksenopettajalle sekä tallityöntekijälle, jotka ratsastivat sillä ehkä suunnilleen parisen viikkoa ennen kuin Doris pääsi tunneille. Ja tähän väliin olis varmaan hyvä manita, että Doris oli siis ihan ratsastuskoulun hevonen.

kevättalvella 2017 / (C)Sofia.A

Mulla kesti noin puolivuotta, kunnes pääsin sen selkään joulukuussa 2013 pukuratsastuksessa. Sen jälkeen vielä sain vain hoitaa sitä, koska se oli sen verran haastava ratsastaa ja kävi vain kokeneempien tunneilla. Itse siis olin tuolloin noin helppo C -tasoinen.

Huhtikkuussa 2014 pääsin ensimmäisen kerran Doriksella tunnille, ja siitä se sitten lähti, kolmen vuoden yhteinen taival ratsain.

Keväällä 2014, leikkitunnilla, jossa otettiin meidän ekat hypyt! / (C)Tiitu.N

...ja eka hyppykerta meni näin! Doris hyppäsi esteen (yläpuolella) vähän isosti, jonka jälkeen tömähdin alastulossa satulaan ja heppa pukitti mut alas XD Opinpahan, ettei satulaan tömähdellä! / (C)Tiitu.N

kuva vuodelta 2014 itsenäiseltä ratsastuskerralta / (C)Nelli.L tai Sofia.A

estetunnin alkuverkasta vuodelta 2015 / (C)Kaisa.N

Mun ja Doriksen taival oli yllättävän pitkä, alkoi silloin kesällä 2013 ja loppui 30.11.2017, eli yli 4 vuotta. Siinä ajassa siihen hevoseen oppi luottamaan. Doris opetti mua ihan hirveesti, ja kuten olen maininnutkin, niin tuolloin olin vielä estekuski ja Doris vei mut 80-90cm luokkiin saakka, sekä helppo C:n kouluradoista helppo B:n kouluratoihin.

Jotenkin on vaan outoa vieläkin, meilkein kahden vuoden jälkeen, että sitä hevosta ei ole olemassa. Hevosta, joka oli osa mun arkea, ja joka toimi mun terapeuttina ja parhaana ystävänä mun vaikeimpina ja synkimpinä aikoina. Toisaalta se mun masennuskausi teki Doriksesta vaan tärkeemmän ja tärkeemmän; oli joku joka kuunteli, muttei arvostellut, ei haukkunut, eikä tehnyt mitään muuta, kuin vain ollut ja lohduttanut, mitään muuta ei vaadittu.

kuvat vuodelta 2014

Kuvassa tullaan just vikasta estevalkusta, silloin en tiennyt, että se jäi viimeiseksi.. / (C)Sofia.A

Viimeviikon perjantaina olin pitkästä aikaa katsomassa Vihdin Ratsutallilla harkkaestekisoja, ja tuli niin kovin omat ajat Doriksen kanssa mieleen ja tuli kaipuu. Mutta olen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, nimittäin kun Doris lopettettiin, eräs sanoi mulle jotenkin näin, että "vielä tulee sellainen kiva hevonen vastaan, ei ehkä tältä tallilta, ei ehkä kahden vuoden päästäkään, mutta vielä joskus". Silloin luulin, että mun maailma murtuu (heh, alkaa nousta tippa linssiin kun kirjotan) ja luulin, etten enää ikinä löydä sellaista hevosta, millä ois kiva ratsastaa. Onneksi olin väärässä, nimittäin löysin Hampan ja Ryskyn. Ikäänkuin ne yhdessä paikkaavat Dorista, vaikka totuushan on se, että Dorista ei voi kukaan paikata.

Tässä postauksen mittaa, kun sain omia ajatuksiani avattua, taisin löytää edes joihinkin pohdintoihini päätökset. Pähkinänkuoressa, luulen, että "once in a lifetime horse" on olemassa kaikilla, ja mun "once in a lifetime horse" on vieläkin Doris ja tulee varmaan olemaankin elämäni loppuun asti. Uskon, että joskus vielä tulevaisuudessa mulle vastaan tulee toinen "once in a lifetime"-hevonen. Sitä miten tärkeä tuo tumma tamma näissä kaikissa kuvissa oli mulle, ei voi sanoin edes kuvailla. Senkin takia en ehkä onnistu kirjoittamaan Doriksen muistolle arvoistaan postausta. Silti, mietteitä on tänne kiva jakaa ja muistella menneitä. Ja nykytilanteeseen molempien suokkien kanssa en vois olla tyytyväisempi ja onnellisempi!