#152: Rakas pikku enkelini
Kuten aiemmin täällä blogin puolella vähäsen Doriksesta mainitsinkin, niin luulen, että nyt olen valmis kertomaan ja kirjoittamaan tämän postauksen. Osa saattaakin tietää, etenkin tuttuni, että mitä Dorikselle kävi viime viikolla. Viimeviikolla taivaalle syttyi uusi tähti, mun Doris.
En ajatellut että näin pian se tulisi, se hirveä päivä, ehkä yksi maailmani hirveimmistä päivistä. Se päivä kun rakkaalle, parhaalle, maailman ihanimmalle hevoselle, sekä ystävälle piti sanoa "Hei hei".
Luulin, että Doris toipuu, että se nyt vaan lepäilee vielä, mutta mielestäni silti tämä oli hyvä päätös, sitä ei enää ikinä satu. Silti, tää tuli ihan puun takaa, ei tälläiseen päivään osaa varautua millään lailla. Parhaan ystävän lähtöön ei ikinä osaa varautua.
Tästä on melkein viikko, itketty on paljonkin tuon kuvassa olevan ihanan ja mulle huippu tärkeän hevosen tähden, silti en taida sisäistää sitä ajatusta, että Dorista ei enää ole. En ikinä enää näe sitä. En ikinä enää saa harjata sitä. En ikinä enää saa halata sitä. Se oli niin vahvasti osana mun elämää ja arkea, niin viikonloppuna esimerkiksi tuli sellainen syyllinen olo kun en oo käyny hoitaa Dorista, kunnes muistan ettei Dorista enää ole.
Doris ei ikinä ollut pelkkä hevonen mulle. Se ei ollu pelkkä hevonen jolla ratsastin ja kisasin. Se oli mun terapeutti, mun vaikeina aikoinani se ei antanu mun hukkua, vaan piti mut pinnalla. Se oli mun ilo, ylpeys, paras kaveri. Oli kuinka huono päivä tahansa, tän tamman näkeminen auttoi, pelasti mun päivän. Oon niin huippu kiitollinen Dorikselle ihan kaikesta, sen kanssa oon oppinu vaikka ja mitä, istuin sen selässä tai sen karsinassa. Opin niin paljon maneesista talliin, harjasta häntään, kouluratsastuksesta pellolle. Sanat ei riitä kuvailemaan miten kiitollinen olen tuolle hevoselle.
Meille rakentui tässä reilu 4 vuodessa uskomaton luottamusside. En ikinä epäröinyt Doriksen selässä. Se toi mut maaliin asti, sai kokeilemaan uusia asioita, pidensi mun hermoja ja opetti ettei aina ole helppoa, mutta kova työ palkitaan.
Tulevaisuudessa haluan surra, mutta muistaa sua aina lämmöllä, kaivaa ne kaikki ihan muistot sun, kuolaturpani kanssa esiin. Sä et jättänyt aukkoa mun sydämeen, koska kaikki muistot on siellä, ja sä pysyt siellä. Tuun aina muistamaan sut. Ja nyt, sä rakas, saat levätä ja nukkua rauhassa ikiunta ilman kipuja. Mä rakastan sua nyt ja aina. ♥
videosta kiitos Sofialle❣
Maailman kauneimmalle, ihanimmalle ja tärkeimmälle tammalle ♥
Dormida, "Doris"
14.12.2005-30.11.2017
En ajatellut että näin pian se tulisi, se hirveä päivä, ehkä yksi maailmani hirveimmistä päivistä. Se päivä kun rakkaalle, parhaalle, maailman ihanimmalle hevoselle, sekä ystävälle piti sanoa "Hei hei".
Luulin, että Doris toipuu, että se nyt vaan lepäilee vielä, mutta mielestäni silti tämä oli hyvä päätös, sitä ei enää ikinä satu. Silti, tää tuli ihan puun takaa, ei tälläiseen päivään osaa varautua millään lailla. Parhaan ystävän lähtöön ei ikinä osaa varautua.
Tästä on melkein viikko, itketty on paljonkin tuon kuvassa olevan ihanan ja mulle huippu tärkeän hevosen tähden, silti en taida sisäistää sitä ajatusta, että Dorista ei enää ole. En ikinä enää näe sitä. En ikinä enää saa harjata sitä. En ikinä enää saa halata sitä. Se oli niin vahvasti osana mun elämää ja arkea, niin viikonloppuna esimerkiksi tuli sellainen syyllinen olo kun en oo käyny hoitaa Dorista, kunnes muistan ettei Dorista enää ole.
Doris ei ikinä ollut pelkkä hevonen mulle. Se ei ollu pelkkä hevonen jolla ratsastin ja kisasin. Se oli mun terapeutti, mun vaikeina aikoinani se ei antanu mun hukkua, vaan piti mut pinnalla. Se oli mun ilo, ylpeys, paras kaveri. Oli kuinka huono päivä tahansa, tän tamman näkeminen auttoi, pelasti mun päivän. Oon niin huippu kiitollinen Dorikselle ihan kaikesta, sen kanssa oon oppinu vaikka ja mitä, istuin sen selässä tai sen karsinassa. Opin niin paljon maneesista talliin, harjasta häntään, kouluratsastuksesta pellolle. Sanat ei riitä kuvailemaan miten kiitollinen olen tuolle hevoselle.
Meille rakentui tässä reilu 4 vuodessa uskomaton luottamusside. En ikinä epäröinyt Doriksen selässä. Se toi mut maaliin asti, sai kokeilemaan uusia asioita, pidensi mun hermoja ja opetti ettei aina ole helppoa, mutta kova työ palkitaan.
"I try to be strong but...
this world is so lonely
without you in it"
this world is so lonely
without you in it"
Tulevaisuudessa haluan surra, mutta muistaa sua aina lämmöllä, kaivaa ne kaikki ihan muistot sun, kuolaturpani kanssa esiin. Sä et jättänyt aukkoa mun sydämeen, koska kaikki muistot on siellä, ja sä pysyt siellä. Tuun aina muistamaan sut. Ja nyt, sä rakas, saat levätä ja nukkua rauhassa ikiunta ilman kipuja. Mä rakastan sua nyt ja aina. ♥
Maailman kauneimmalle, ihanimmalle ja tärkeimmälle tammalle ♥
Dormida, "Doris"
14.12.2005-30.11.2017
Kommentit
Lähetä kommentti